Visio

“Jokainen luova ihminen on kaksijakoinen ja vastakkaisten ominaisuuksien synteesi. Toisaalta hän on inhimillistä elämää elävä ihminen, toisaalta hän on persoonaton, luova prosessi … Taiteilija ei ole vapaalla tahdolla siunattu ihminen, joka pyrkii omiin henkilökohtaisiin päämääriinsä vaan ihminen, joka antaa taiteen toteuttaa tarkoituksensa  kauttaan. Inhimillisessä elämässään hänellä voi olla mielialoja, tahto ja henkilökohtaisia tavoitteita, mutta taiteilijana hän on ‘ihminen’ korkeammassa mielessä. Taiteilijana hän on ‘kollektiivinen ihminen’, joka kantaa ja muovaa ihmiskunnan tiedostamatonta psyykkistä elämää” 

– C. G. Jung

 

Tähän päivään saakka tutkimani yleiset filosofiset, olemassoloon liittyvät ja visuaalisen kielen perustat tulevat parhaiten esiin erään lapsena näkemäni toistuvan unen kautta.

Unessa ajelehdin sysimustassa ja äärettömän suuressa avaruudessa. Tilassa leijui mystisiä, valkoista valoa hohtavia ja säkenöiviä geometrisiä kuvioita, jotka muuttivat muotoaan ennalta-arvaamattomasti. Vaikka kuviot olivat täysin käsittämättömiä, ne tuntuivat jollain oudolla tavalla olevan elollisia ja tietoisia. Oli aivan kuin ne olisivat yrittäneet kertoa tai näyttää minulle jotain tärkeää. Ei ollut ääntä eikä sanoja, vain kuvia ja tuntemuksia.

Näiden geometristen olentojen kummallisen voimakas läsnäolo täytti minut pelonsekaisella kunnioituksella ja intensiivisellä ahdistuksella. Olennot eivät olleet uhkaavia tai pahantahtoisia; unen painostava ilmapiiri johtui siitä, etten saanut otetta mistään. Vatsani vääntyi ja päätäni huimasi seuratessani näiden mystisten kappaleiden rajua muodonmuutosta. Välillä ne olivat mikroskooppisen pieniä, välillä galaksien kokoisia ja välillä molempia yhtä aikaa. Olin hämmentynyt, ahdistunut ja peloissani.

Tapahtumien näyttämönä toimineella aika-avaruudella ei ollut visuaalisia viitekohtia ja siksi en pystynyt hahmottamaan tapahtumien ja olentojen mittasuhteita lainkaan. En tiennyt, muuttivatko uneni olennot kokoaan ja muotoaan vai olinko se minä, joka muuttui. Toisin sanoen, en tiennyt muuttuvatko asiat ulkopuolellani vai oliko ainoa muuttuva tekjiä oma perspektiivini.

Golden Floiiwer

Olen huomannut, että teokseni tuntuvat oikeilta silloin, kun olen onnistunut vangitsemaan niihin samankaltaisen ilmapiirin kuin tuossa varhaisessa unessa. Sytyn yhä samantyyppisestä kuvamaailmasta. Mustavalkoisuus viittaa perimmäisten ja alastomien totuuksien yksinkertaisuuteen. Vahvat kontrastit ja visuaalinen intensiivisyys muistuttavat minua kaiken perustana olevan elämänvoiman luonteesta sellaisena kuin henkilökohtaisesti koen sen; dynaamisena, säkenöivänä ja ylitsevuotava. Pimeys kiehtoo minua kaiken (toistaiseksi) tuntemattoman symbolina. Geometriset muodot heijastavat persoonatonta ykseyttä inhimillisen kokemusmaailman näennäisen kaksinaisuuden takana.

Eräs taideopettajistani katsoi joskus piirroksiani ja sanoi: “Näyttää kuin olisit luomassa tarinaa. Sillä erolla, että teet sen takaperin, aloittaen kuvituksesta”. Minusta tuntuu, että kaiken takana on tarina, jota koitan rakentaa. On kuin varhainen uneni olisi sanonut: “Tästä on kysymys. Tässä on arvoitus. Tämä sinun tulee ratkaista ja kertoa”. Tuo tarina kertoo inhimillisen, aistihavaintoihin perustuvan virtuaalitodellisuuden takana olevasta todellisuudesta.

Tarinan löytämistä varten minun täytyy olla yhteydessä paljon inhimillistä kokemusmaailmaa laajempaan perspektiiviin eli toisin sanoen toisiin todellisuuden tasoihin. Tutkin tietoisuuden eri karttoja ja tiloja kaivautuakseni syvälle mieleen ja sen taakse löytääkseni palasia tähän mystiseen palapeliin. Tästä syystä koen olevani läheisesti sukua visionäärisen taiteen ja shamanismin ikivanhalle perinteelle.

Aloitan metsästämällä sisäisiä näkyjä, jonka jälkeen pyrin ymmärtämään niiden merkityksiä. Vastaanottajansa senhetkisen ymmärryksen ulkopuolella olevia ideoita on yleensä vaikea käsittää olemassa olevien mielen karttojen avulla, joten on ainoastaan luonnollista että ne ilmaisevat itsensä aluksi kuvina ja symboleina. Näiden kuvien muuntaminen fyysisiksi kohteiksi on prosessi, jonka aikana mietiskelen kyseistä perustavaa ideaa tai oivallusta. Kun olen ymmärtänyt tietyn kuvan merkityksen, nimeän teoksen. Teoksen nimeäminen on varsinaisen taideprosessin päätös, mutta samalla ensimmäinen askel uuden ymmärryksen tuomiseksi sanojen ja käsitteiden maailmaan. Siitä eteenpäin visio jatkaa elämäänsä kirjoittamisessa.

Valmis taideteos jää fyysiseksi muistutukseksi tietystä oivalluksesta tähän aika-avaruuteen. Se toimii ikkunana tietyille värähtelyn taajuuksille ja saman sukuisia ideoita voidaan käsitellä sen kautta. Toisaalta taas jokainen kuva toimi Rorschachin mustetahratestinä ja voidaan käyttää katsojan oman mielen tutkimiseen ja kartoittamiseen heijastusten kautta. Tässä mielessä jokainen kuva on mahdollisuus itsetuntemukseen, joka taas on kaiken aidon henkisen kehittymisen perusta. Kumpaa tahansa käyttääkin, kaiken lopullinen tarkoitus on laajentaa tietoisuutta. Ymmärryksen laajentaminen on se tehtävä, jonka itse näen taiteella ensisijaisesti olevan.

Minusta tuntuu usein, että maailma kärsii parempien ja toimivampien ideoiden puutteesta lähinnä siksi, että useimmat yhteiskunnat toimivat lähes pelkästään materialistisen, järjellisen, matemaattisen ja tilastollisen ajattelun pohjalta. Ja kuten Einstein sanoi, emme voi ratkaista ongelmiamme samanlaisella ajattelulla, jolla ne loimme. Siksi uskon, että tarvitsemme erilaisia visionäärejä, henkilöitä jotka eivät pelkää tutkia psyykeen tuntemattomia rajamaita, etsimään uusia ideoita ja oivalluksia epätavanomaisten keinojen ja ajattelun avulla

 

Golden Floiiwer

 

© Ferokh Numen 2015